Motivaatio hukassa? – herättele motivaatiota näillä vinkeillä

Jaa ja välitä

Kesä lähenee ja kevät on jo pitkällä. Painaako turnausväsymys? Tässä vaiheessa vuotta vaaditaan motivaatiota ja motivoitumista, jotta jaksaa rutistaa kevätlukukauden loppuun. Jos opinnot ja koulutehtävät jää roikkumaan ja motivaatio niiden suorittamiseen on hukassa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kiinnostus opintoihin olisi kadonnut. Motivaation taso vaihtelee elämän tilanteen mukaan ja on kontekstisidonnaista. Välillä motivaatiota joutuu etsimään ja tonkimaan esiin ihan kunnolla. Tässä blogipostauksessa heitän sinulle tipsejä, miten kaivelet motivaatiota esiin ja rutistat kevätlukukauden opinnot loppuun.

Nautin suunnattomasti kasvatustieteen opinnoista, joita teen tällä hetkellä. Kuitenkin yhden kurssin suhteen motivaationi on pahasti hukassa, ja ei, en ole aloittanut edes tekemään kurssin tehtävää vielä. Syy miksi moti on hukassa on se, että olin ilmoittautunut itseäni kiinnostaville kursseille, mutta en mahtunut mukaan niihin kaikkiin. Valitsin sitten muita kursseja. Tämän yhden kurssin aihe oli oppiminen ja tämän päivän ydintaidot. Minulle tuli välittömästi mielikuva kurssin sisällöstä, mitä se voisi olla ja ilmoittauduin mukaan kurssille. Kun Moodle-kurssi avattiin minulle, niin hämmennyin täysin. Sisältö ei vastannut mielikuvaani ja kurssin suorituksena on 15 sivun itsenäinen essee. Joo, morjens.

Odotin vuorovaikutuksellista kurssia, mikä koostuisi useammasta osasta ja tehtävästä. Olin odottanut, että kurssilla meidät opiskelijat laitettaisiin hyödyntämään ja harjoittelemaan näitä ydintaitoja. Motivaationi lässähti totaalisesti. Selailin kurssin kirjallisuutta, sillä välillä lisätieto ja inspiroiva kirjallisuus motivoi opiskelemaan. Noh, näin ei nyt käynyt. Seuraavaksi kerron, miten tällaisessa tilanteessa olen etsinyt motivaatiota ja millä keinoin ajattelin motivoida itseni suorittamaan kurssin.

1. Mikä sinua motivoi?
2. Tutustu aiheeseen.
3. Löydä oma kiinnostuksesi.
4. Laadi suunnitelma.

👉🏻 Lue myös “Laaja tehtävänanto. Miten päästä alkuun opiskelussa?”

1. Mikä sinua motivoi? – sisäiset ja ulkoiset motivaatiotekijät

Motivaatiotekijät voidaan jakaa ulkoisiin ja sisäisiin tekijöihin. Ulkoisia tekijöitä ovat niin sanotusti keppi ja porkkana. Ulkoisia motivaatiotekijöitä voi olla esimerkiksi raha, kunnia, arvosanat, erilaiset palkinnot ja rankaisut. Sisäisiä motivaatiotekijöitä taas ovat esimerkiksi oma kiinnostus asiaan, merkityksellisyyden kokemus, sisäinen halu oppia uutta ja uteliaisuus. Sisäiset motivaatiotekijät ovat niitä, joita me lähdemme nyt tonkimaan esiin.

On tärkeää pysähtyä pohtimaan omia motivaatiotekijöitä, minkä vuoksi teet sitä mitä teet. Mieti elämänpolkuasi tähän päivään. Miten olet päätynyt siihen, missä olet nyt? Mitkä sisäiset tekijät ovat innostaneet sinua? Entä mitkä ulkoiset tekijät ovat motivoineet sinua sille polulle, missä nyt olet?

Motivaatio liittyy vahvasti itseohjautuvuuteen ja itsensä johtamiseen. Sen vuoksi on erityisen tärkeää tunnistaa ja tunnustaa omat motivaatiotekijät. Ulkoiset motivaatiotekijät ovat siinä mielessä vekkuleita, että ne saattavat sisäistyä ja naamioitua sisäiseksi motivaatiotekijäksi. Tästä hyvä esimerkki on lapsuuden perheen arvot ja normit. Ovatko vanhemmat kannustaneet ja ehkä jopa painostaneet sinua tekemään jotain? Miellyttämisen halusta saatamme tehdä asioista, joihin itsellämme ei ole niin vahva kiinnostus. Pystymme kuitenkin motivoimaan ja perustelemaan itsellemme, miksi kannattaa näitä asioita tehdä. Tällainen tapa tehdä asioita ei kuitenkaan usein ole kestävää. Tämä voi johtaa kriisiin jossain vaiheessa elämää ja ihminen alkaa kyseenalaistamaan omaa tekemistään ja saattaa esimeriksi tehdä täyskäännöksen urallaan.

💡 Lue Nyytin sivuilta “Opiskelumotivaatio – mitä jos sen kadottaa?”

2. Motivaation metsästys alkakoon! – tutustu aiheeseen

Aloita sillä, että tutustut kurssin tehtäviin ja kurssikirjallisuuteen. Jos sinulle käy niin kuin minulle, että tutustumisen myötä motivaatio piiloutuu yhä syvemmälle, niin poimi kurssin materiaaleista tärkeimmät asiat. Kirjaa ylös käsitteet, mitä sinun tulee osata ja teoriatiedon aihealueet, mitä kurssilla opiskellaan. Tämän jälkeen mene internettiin. Etsi YouTubesta opetusvideoita näistä aiheista.

Yksi aihe, mihin liittyen minun tulee tämä 15 sivun essee kirjoittaa on argumentointi ja oppiminen. Lähdin ensimmäisenä etsimään tästä tietoa ja löysin konkreettisia esimerkkejä, kuinka argumentointi on yksi oppimisen menetelmä. Sosiaalisessa mediassakin näemme joka päivä, kun ihmiset väittelevät ja pyrkivät argumentoimaan näkökantaansa sekä peräänkuuluttavat muilta ihmisiltä perusteluja sekä luotettavia lähteitä. Nämä käytännön esimerkit toivat aihetta lähemmäs arkielämää ja kiinnostukseni heräsi.

Tutustu opiskeltavaan aiheeseen monipuolisia lähteitä hyödyntäen. YouTuben lisäksi voit etsiä kirjoja ja lehtiä kirjastosta sekä internetistä tiedollisesti luotettavia artikkeleita, blogeja, podcasteja ja videoita. Tämän jälkeen on helpompi lähteä opiskelemaan myös kurssikirjallisuutta. Jos kurssikirjallisuus ja materiaalit ovat mielestäsi kuivia ja tylsiä, etsi ja käytä muita luotettavia lähteitä. Hyödynnä kurssin kirjallisuutta vaaditun verran, jotta täytät kurssin vaatimukset ja tavoitteet.

👉🏻 Lue myös “Miten aikatauluttaa opiskelua.”

3. Löydä oma kiinnostuksesi aiheeseen

Uskon, että jokaisesta aiheesta löytyy jokin kiinnostava asia. Sinun täytyy vain tutkia ja perehtyä aiheeseen sekä sen kontekstiin. Aihe, mihin itselläni on hyvin vähän kiinnostusta, on talouslaskelmat. Olen joutunut niitä nyt tekemään yrittäjän ammattitutkinnossa. Talouslaskelmien aloittamisessa meni hetki, sillä motivaationi niihin kyhnötti samassa piilossa, missä motivaationi tuon yllä mainitun kurssin suhteen.

Päädyin lukemaan Tiia Konttisen blogia, missä hän kertoo avoimesti yrityksensä sekä bloginsa tuotoista. Tämä motivoi minua pohtimaan eri tulovirtoja sekä Tiian blogi tarjosi suuntaa antavia lukuja menoista, mikä auttoi alkuun talouslaskelmien kanssa. Motivaatio talouslaskelmien tekemiseen siis heräsi, kun sain linkitettyä kaukaiselta tuntuvan asian omaan arkeeni sekä kiinnostuksen kohteisiini.

Kun olet perehtynyt opiskeltavan asian aiheeseen, lähde linkittämään sitä sinua kiinnostaviin asioihin sekä käytännön tasolle. Sen lisäksi, että saat herätellyksi motivaatiota, tulee sinulla tarkasteltua itsellesi tuttua ja kiinnostavaa asiaa uudesta näkökulmasta ja tämä laajentaa ajattelumaailmaasi.

👉🏻 Lue myös “Yksin jääneet opiskelijat – älä jää yksin ja älä jätä yksin!”

4. Laadi suunnitelma – motivaatio yksin ei riitä

Pelkällä motivaatiolla hommat ei tule hoidettua vaan tarvitaan myös tahtotilaa ja kykyä toimia. Tästä voidaan käyttää myös käsitettä volitio, mikä tulee englanninkielen sanasta volition. Kun motivaatiota on herätelty, tulee tehdä päätös vaadittavien opintojen suorittamisesta sekä laadittava suunnitelma. Itse olen pari kuukautta hiljalleen herätellyt motivaatiota tähän kyseiseen kurssiin nähden ja olen laatinut suunnitelman: toukokuussa tutustun tarkemmin kirjallisuuteen ja lähetän opettajalle vaaditun ehdotuksen esseestä. Heinäkuun alussa otan kahden viikon jakson, jolloin kirjoitan kaksi sivua päivässä, viimeistelen ja palautan tehtävän.

Pilko kurssisuoritus ja kurssin tehtävät osiin. Laadi aikataulu, minä päivinä ja mihin aikaan vuorokaudesta tutustut opiskeltavaan aiheeseen ja opiskelet aiheesta lisää. Tee suunnitelma, miten ja minne teet muistiinpanoja. Jos opettaja ei ole antanut ohjetta, miten tehtävä tehdään(esim. essee), niin suunnittele tehtäväkokonaisuus. Suorita tehtävä sinulle sopivalla tavalla. Kokeile tehdä video, juliste tai animaatio. Mahdollisuus opetella jonkin uuden menetelmän käyttö voi myös motivoida tehtävän tekemiseen. Itse olen suunnitellut, jos tekisin harjoitteluportfolion Swaylla. Ja kyllä, minulla tuntuu olevan motivaatio hukassa tähänkin tehtävään. 😅

👉🏻 Lue myös: “Top 5 parasta kalenteria!”

Tee aikataulu, milloin aloitat tehtävän työstämisen. Voit joko määritellä päiväkohtaisen sivumäärän työskentelylle, niin kuin minä olen tehnyt tai voit asettaa itsellesi aikatavoitteen. Joidenkin tehtävien kohdalla olen itselleni laatinut sivumäärän sijaan aikatavoitteen, kuten joka päivä tunnin ajan työstän tehtävää. Tätä kautta tehtävä etenee joka päivä ja valmistuu pikkuhiljaa. Joskus tuntuu, kuin tehtävä valmistuisi omalla painolla ja itsekseen. Olen kokenut tämän työskentelyn kivuttomammaksi, mitä sen kertarykäsyn, mikä usein tapahtuu päivää ennen deadlinea.

Kun suunnitelma ja aikataulu on valmis – suorita! Aloittaminen on vaikeata. Aloittaminen voi kuitenkin olla vain tehtävän aloittamista, eikä sinä päivänä tarvitse vielä tuottaa niin paljon. On tärkeää antaa aikaa tehtävään ja sen suorittamiseen orientoitumiselle. Tärkeintä on, että pyhität aikaa useampana päivänä tehtävien tekemiselle ja aloitat kirjoittamisen sekä tekemisen. Älä suunnittele liikaa. Niin kuin urheilupiireissä sanotaan, vain maalit lasketaan.

Liity nyt Uralla-sähköpostilistalle. Toukokuussa tulee ensimmäinen Uralla-yhteisön sähköpostiviesti, missä asiaa oman näköisen uran rakentamisesta. Tule mukaan! 👇🏻

Vinkit ja ohjeet urasuunnitteluun, linkki mikä vie sivustolle, missä voit liittyä sähköpostilistalle.
Jaa ja välitä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *